
Aikakapseli
Aikakapseli – viesti tulevaisuuteen
Aikakapseli on hieno tapa jättää pala tästä ajasta tuleville sukupolville. Sen sisään voidaan tallettaa esimerkiksi valokuvia, kirjeitä, sanomalehtiä, piirustuksia tai muita esineitä, jotka kertovat, millaista elämä ja arki ovat olleet juuri nyt.
Ratiotech Oy valmistaa aikakapseleita ja asiakirjasylintereitä mittatilaustyönä erilaisiin kohteisiin. Aikakapseli voidaan suunnitella esimerkiksi rakennuksen yhteyteen, muistomerkkiin, kouluun tai muuhun paikkaan, johon halutaan jättää viesti tulevaisuuteen.
Valmistamme kapselit käyttötarkoituksen mukaan esimerkiksi ruostumattomasta teräksestä. Koko, muoto, sulkemistapa ja muut yksityiskohdat voidaan suunnitella kohteen mukaan. Tavoitteena on tehdä kapselista tiivis ja kestävä, jotta sen sisältö säilyy mahdollisimman hyvin pitkälle tulevaisuuteen.
Aikakapseli voi sisältää pieniä arkisia asioita, jotka tuntuvat tänään tavallisilta, mutta voivat vuosikymmenten päästä kertoa paljon elämästämme. Juuri siksi aikakapselin sisältö tekee jokaisesta kapselista omanlaisensa.
Jos haluat jättää viestin tulevaisuuteen, me valmistamme sille kestävän säilytyspaikan.
Aikakapseleita on saatavana useissa eri kokoluokissa, joten löydät sopivan vaihtoehdon niin pieniin kuin suuriinkin kohteisiin.
Perus koot: 90x500mm, 140x500mm, 168x500mm (kansi lisää noin 30-40 mm halkaisijaa suuremmaksi toisesta päästä).
Tarvittaessa valmistamme myös täysin yksilöllisen kokoisen aikakapselin (esim. kansi saman kokoinen kuin aikakapselin halkaisija).
Kiinnitys kolmella tai kuudella siipimutterilla.
Kysy hintaa sähköpostilla!
